Siirry sisältöön

Tampereen Filharmoninen Kuoro pääsi pitkästä aikaa laulamaan yhdessä. Kesäkuorossa laulettiin tunteella, mutta edelleen turvallisuus edellä. Laululihakset on syytä verrytellä läpi kesän, lokakuun alun Verdin Requiemiä edeltävä harjoituskausi on aika lyhyt. Kesäkuorossa harjoittelimme uutta a cappella -ohjelmistoa.

Kuoromestari Jouni Rissanen.

Syksyllä pääsemme toivon mukaan jo harjoittelemaan ilman rajoituksia isolla kuorolla. Kuoromestari Jouni Rissanen on innoissaan päästyään jälleen tositoimiin etäharjoitusten jälkeen.

Syyskauden alussa järjestämme uusien kuorolaisten koelaulut. Laitamme päivämäärän näkyviin näille sivuille, kun aika on varmistunut.

Keikkatauko on venynyt odotettua pidemmäksi, edellisen kerran olimme lavalla jouluna 2019 ja lyhyellä keikalla viime syksynä. Tässä välillä lähes valmista esitettävää on kertynyt, olemme harjoitelleet pienryhmissä, etänä ja kotona.

Kesän jälkeen elämme uutta normaalia, panemme rivit ojennukseen ja siihen tarvitsemme vahvistusta. Uusia laulajia tarvitsemme riveihimme, toivomme erityisesti miesääniä. Koelaulutilaisuuksia on odotettavissa vielä ennen kesää ja ennen alkavaa syyskautta. Seuraa verkkosivujamme tai some-päivityksiämme.

TFK esiintyi edellisen kerran Uros-areenan harjannostajaisissa marraskuussa 2020.