Siirry sisältöön

Ruut Kiiski ja Jouni Rissanen luotsaavat yhteistuumin Tampereen Filharmonista Kuoroa seuraavan viisivuotiskauden.

Tampereen Filharmonisen Kuoron uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu kapellimestari ja kuoronjohtaja Ruut Kiiski Helsingistä ja kuoromestariksi kuoronjohtaja Jouni Rissanen Kangasalta. Uusi johtajakaksikko tuo taiteelliseen johtoon huippuosaamista ja tekemisen meininkiä. Kaksikko aloitti tehtävässään heti syyskuun alusta.

– Tavoitteenamme on löytää laulamisesta uusia värejä mm. eri kuoromuotoja käyttämällä sekä tuoda erilaisia toiminnan tapoja musiikkiyhteisöön. Haluamme kuoron olevan tulevaisuudessakin iskuvoimainen, energinen ja kaunissointinen suurkuoro, joka vakuuttaa osaamisellaan vaativammassakin ohjelmistossa ammattiorkesterin rinnalla, Kiiski ja Rissanen linjaavat.

TFK on tunnettu ydinosaamisestaan suurten kuoroteosten parissa. Kuoron tärkein yhteistyökumppani on Tampere Filharmonia. Lisäksi kuorolla on omia a cappella -konsertteja. Yhteistyössä Tampere Filharmonian kanssa TFK esittää joulukuussa Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian Santtu-Matias Rouvalin johtamana ja pääsiäisenä 2021 Johann Sebastian Bachin Matteus-passion, jonka johtaa Suomen vanhan musiikin kärkinimiin kuuluva kapellimestari ja cembalisti Aapo Häkkinen. Kuoro panostaa myös a cappella -ohjelmistoon ja pienryhmätoimintaan, jonka avulla korona-aikana on mahdollista tuoda kuoromusiikin ilo lähelle kuulijoita turvallisesti.

Carl Orff (1895-1982) sävelsi ennen toista maailmansotaa Carmina Buranan, joka perustuu keskiajalta peräisin oleviin runoteksteihin. Partituurissa teoksen kerrotaan sisältävän "Maallisia lauluja solisteille ja kuoroille instrumenttien ja maagisten kuvien säestyksellä."

Menestysteoksen kuuluisin osa on O Fortuna sekä aloittaa että päättää teoksen. ...jatka lukemista "Beuernin laulut, maallisia viisuja"